Ah kun vuodatuttaa, mutta koska Vuodatuksen palvelin on alhaalla, joudun vuodattamaan oman tietokoneeni karuun kirjoitusohjelmaan.

Miksi lapset kasvatetaan ihan väärin? Tätä on mahtavaa kysyä ennen kuin omia poikasia on edes harkinnassa, tuotannosta puhumattakaan. Kissassa on toistaiseksi ihan riittävästi, enkä luultavasti osaa kasvattaa sitäkään oikein. Kritisoinpa siis vähän muiden kasvatustyötä. Yritän aina vakuuttaa itseni siitä, että jos lapset kasvattaisi oikein, en joutuisi toistuvasti hautomaan ideaa ulkonaliikumiskiellosta 1-14-vuotiaille. Tai ainakin porttikieltoa yleisölle avoimiin sisätilioihin. Jos lapset kasvatettaisiin oikein, ne eivät kiljuisi pistävällä äänellä Länsiväylässä "haluuuuvansa jäääätskiin" eivätkä pukeutuisi 11-vuotiaina samalla lailla kuin glittereillä päällystetyt teinihuoranukkensa.

Miksi pienille lapsille ostetaan tyhjäpäisiä Disneyn myöhempään tuotantoon kuuluvia piirroselokuvia, joissa muinaista arvostelua lainatakseni taustat ovat kolmiulotteisia, yksityiskohdat kaksiulotteisia ja henkilöhahmot täysin yksiulotteisia? Miksi lapset opetetaan ajattelemaan, että me olemme hyviä ja muut ovat pahoja ja muita vaihtoehtoja ei ole? Masentaa. Piristykseksi pitäisi varmaan taas katsoa Totoro. Sellaisia elokuvia lapsillekin pitäisi näyttää.

Miksi joku keksi kammottavan idean virtuaalikynttilän sytyttämisestä haudalle? Joku tekopyhä naikkonen mainosti eilen televisiossa kuinka hienoa on, ettei ihmisten enää tarvitse ehtiä haudoille itse, vaan Internet-palvelun avulla voi ostaa virtuaalisen kynttilän ja nähdä sen palavan haudalla oman läppärinsä näytöllä. AAAAAARGH! Tarvitseeko tyhmille ihmisille antaa vielä tämäkin mahdollisuus luistaa harvoista rauhallisista hetkistään!? Miksi? MIKSI?! Onko pakko mainostaa uutisissa ajatusta siitä, että olennaista kynttilöissä haudoilla on, että niistä on maksettu? Tarvitseeko jollekin todella erikseen selittää, että tarkoitus on hiljentyä hetkeksi, nähdä vähän vaivaa ja muistella poisnukkuneita eikä ostaa pikkurahalla hyvä omatunto?

Miksi minun täytyy välittömästi aloittaa selittely, kun jollekin uudelle tuttavuudelle selviää, että minä olen vakaumuksellinen kristitty? Miksi koko uskontokuntani on mustamaalattu Kompassin kulmassa Raamatulla päähän hakkaavilla fanaatikoilla? Miksi minun täytyy heti kertoa, että vaikka minä olen kristitty, minä en ole sitä mieltä, että minä olen hyvä ja kaikki muut pahoja? Että minusta hevi ei ole saatanasta enkä minä mielestäni elä synnissä, vaikka asun avoliitossa. Miksi minun täytyy todistella, että minulla on terve maalaisjärki, vaikka kuinka uskon yliluonnolliseen Jumalaan ja siihen, että 2000 vuotta sitten mies käveli veden päällä? Ja että minä en ole sitä mieltä, että lapsikaste on automaattinen pääsylippu taivaaseen, vaikku kuinka kuulun luterilaiseen kirkkoon ja sain kasteen kolmikuisena. Ja aion vieläpä saada omatkin lapseni kastetuiksi saman ikäisinä. Kehtaankin.

Käykää sivulla http://lepopaikka.fi/index.php  jos olette kiinnostuneita pahoinpitelemään kynttiläperinteitä.