Onko joku muukin huomannut, että miehyys on kriisissä? Pojilta viedään kivekset jo ennen kuin ne ehtivät laskeutua, feminismin hegemonia jyllää ja perinteisten sukupuoliroolien hylkääminen on pääsyy perheväkivaltaankin. Eikös juu. Kaikkeen ovat syypäitä femakot, miestenvihaajat ja kaiken maailman naistutkijat. Kiesi erehtyi vertaamaan naisia autoihin ja sai välittömästi turpaansa. Vastaavia puhuvat naiset saavat rauhassa loukata miehiä kollektiivina. Maailma on pilalla.

Juha Itkonen valitti juuri lukemassani tuoreimman Imagen kolumnissa, että miehinen elämäkertaperinne on kuolemassa. Mielenkiintoisia elämäkertoja ei enää pian ole tiedossa, koska niitä ei voi kirjoittaa sählyn pelaamisesta ja vaipanvaihdosta. On se kumma.

Oletteko te kaksilahkeiset ihan totta sitä mieltä, että naiset ovat vieneet eiltä munat? Kamala hameväki sortaa miehiä kotona ja julkisuudessa. Mies on pakotettu nyrkin ja hoitopöydän väliin. Nyt jotain rajaa! Eiköhän sieltä kotiorjuudesta ole ihan yksinkertainen tie ulos, jos se noin haittaa, ettei vaimolla enää olekaan yksinvelvollisuutta kakkavaippoihin ja yöitkuihin. Kukaan tuskin pakottaa jäämään hoitovapaalle tai kokkaamaan essu päällä. Uskokaa tai älkää, se lasten hankkiminen on ihan itsestä kiinni. Ei niitä ole mikään pakko tähän maailmaan pykätä. Itse asiassa edes sen kamalan vaimon hankkimiseen ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta - uskokaa tai älkää.

Munattomuudesta on ihan turha syyttää naisia. Jos naisten miehiä mollaavat kommentit häiritsevät, eiköhän tämän maan työtä tekevistä miehistä löydy ihan riittävästi media-alan väkeä nostamaan siitä metelin. Tai ihan vaan tavallisia poikamiehiä tai vaikka koti-isiä valittamaan nettikeskusteluissa. Jälkimminen tuntuu onnistuvat ainakin Kiesin marttyyrin kruunun kiillottamisen suhteen varsin sujuvasti. Kyllä se metelin nostaminen on ihan itsestä kiinni, ei se tässä Audin tapauksessakaan taivaasta laskeutunut.

Olemmeko me naiset oikeasti niin pelottavia, että miehiltä on mennyt pupu pöksyyn? Me emme ole vielä yhteiskunnallisesti edes teidän kanssanne samalla tasolla, jos firmojen johtokuntia ja kunnanhallituksia katsotaan. Minne te oikein pakenette sitten kun olemme? Miksi mieheltä on enemmän pois se, että nainen saa paremman työn kuin se, että sen saisi toinen mies? Miksi on niin kammottavaa, kun mies voikin nykyisin talouden puolesta jäädä naisen sijaan kotiin hoitamaan lasta? Ei tässä ketään edelleenkään mihinkään pakoteta, ellei ehkä tekemään töitään vähän paremmin.

Ah kun vuodatuttaa, mutta koska Vuodatuksen palvelin on alhaalla, joudun vuodattamaan oman tietokoneeni karuun kirjoitusohjelmaan.

Miksi lapset kasvatetaan ihan väärin? Tätä on mahtavaa kysyä ennen kuin omia poikasia on edes harkinnassa, tuotannosta puhumattakaan. Kissassa on toistaiseksi ihan riittävästi, enkä luultavasti osaa kasvattaa sitäkään oikein. Kritisoinpa siis vähän muiden kasvatustyötä. Yritän aina vakuuttaa itseni siitä, että jos lapset kasvattaisi oikein, en joutuisi toistuvasti hautomaan ideaa ulkonaliikumiskiellosta 1-14-vuotiaille. Tai ainakin porttikieltoa yleisölle avoimiin sisätilioihin. Jos lapset kasvatettaisiin oikein, ne eivät kiljuisi pistävällä äänellä Länsiväylässä "haluuuuvansa jäääätskiin" eivätkä pukeutuisi 11-vuotiaina samalla lailla kuin glittereillä päällystetyt teinihuoranukkensa.

Miksi pienille lapsille ostetaan tyhjäpäisiä Disneyn myöhempään tuotantoon kuuluvia piirroselokuvia, joissa muinaista arvostelua lainatakseni taustat ovat kolmiulotteisia, yksityiskohdat kaksiulotteisia ja henkilöhahmot täysin yksiulotteisia? Miksi lapset opetetaan ajattelemaan, että me olemme hyviä ja muut ovat pahoja ja muita vaihtoehtoja ei ole? Masentaa. Piristykseksi pitäisi varmaan taas katsoa Totoro. Sellaisia elokuvia lapsillekin pitäisi näyttää.

Miksi joku keksi kammottavan idean virtuaalikynttilän sytyttämisestä haudalle? Joku tekopyhä naikkonen mainosti eilen televisiossa kuinka hienoa on, ettei ihmisten enää tarvitse ehtiä haudoille itse, vaan Internet-palvelun avulla voi ostaa virtuaalisen kynttilän ja nähdä sen palavan haudalla oman läppärinsä näytöllä. AAAAAARGH! Tarvitseeko tyhmille ihmisille antaa vielä tämäkin mahdollisuus luistaa harvoista rauhallisista hetkistään!? Miksi? MIKSI?! Onko pakko mainostaa uutisissa ajatusta siitä, että olennaista kynttilöissä haudoilla on, että niistä on maksettu? Tarvitseeko jollekin todella erikseen selittää, että tarkoitus on hiljentyä hetkeksi, nähdä vähän vaivaa ja muistella poisnukkuneita eikä ostaa pikkurahalla hyvä omatunto?

Miksi minun täytyy välittömästi aloittaa selittely, kun jollekin uudelle tuttavuudelle selviää, että minä olen vakaumuksellinen kristitty? Miksi koko uskontokuntani on mustamaalattu Kompassin kulmassa Raamatulla päähän hakkaavilla fanaatikoilla? Miksi minun täytyy heti kertoa, että vaikka minä olen kristitty, minä en ole sitä mieltä, että minä olen hyvä ja kaikki muut pahoja? Että minusta hevi ei ole saatanasta enkä minä mielestäni elä synnissä, vaikka asun avoliitossa. Miksi minun täytyy todistella, että minulla on terve maalaisjärki, vaikka kuinka uskon yliluonnolliseen Jumalaan ja siihen, että 2000 vuotta sitten mies käveli veden päällä? Ja että minä en ole sitä mieltä, että lapsikaste on automaattinen pääsylippu taivaaseen, vaikku kuinka kuulun luterilaiseen kirkkoon ja sain kasteen kolmikuisena. Ja aion vieläpä saada omatkin lapseni kastetuiksi saman ikäisinä. Kehtaankin.

Käykää sivulla http://lepopaikka.fi/index.php  jos olette kiinnostuneita pahoinpitelemään kynttiläperinteitä.

Jyväskylän MM-rallit kuuluvat samaan sarjaan kuin abortti ja Conan O'Brianin tukka - kaikilla on niistä mielipide. Siksipä avaan minäkin säälittävän nuhaisen sanaisen arkkuni näin sesongin ulkopuolella.

On toki hienoa, että tässäkin opiskelijoiden riivaamassa uuden aallonpohjan kaupungissa on kerran vuodessa jotain mistä olla ylpeä Alvar Aallon lisäksi. Rallit tuovat Jyväskylälle näkyvyyttä ja kiavattua rahaa. Lisäksi on tietysti hienoa olla (mukamas) kaiken keskipisteenä välillä. Tästä kaikesta huolimatta olen nähnyt ralleista viimeisenä kahtena vuonna puolen, joka on saanut minut kyseenalaistamaan kaasuttelutapahtuman ehdottoman tärkeyden ja positiiviset vaikutukset. Tässä siis pari esimerkkiä siitä, miten rallit tarkalleen ottaen tuovat kaupunkiin rahaa.

Olen siivonnut kesätöikseni ja vähän muutenkin nyt puolitoista vuotta. Toissa kesän rallien aikaan satuin olemaan lomittajana Torikeskuksella muutaman tunnin aamuisin. Keskustan näkeminen aamulla ennen kuutta kertoi karua kieltä. Roskaa oli Kauppakadulla niin paljon, että sitä olisi voinut hyvällä syyllä raivata pois puskutraktorilla. Kävelykatu oli pestävä letkulla joka aamu, koska ihmisten jätökset puolisulaneesta ja poisheitetystä ruoasta virtsalammikoihin värittivät kulkuväyliä kaikkialla. Ovisyvennyksistä ja lastauslaitureista oli yhtäkkiä tullut yleisiä vessoja. Haju oli sanoin kuvaamaton.

Siivouskustannukset koko viikolta nousivat luultavasti pilviin.  Onhan tietenkin hirvittävän hienoa, että rallit luovat tällä tavoin uusia työpaikkoja - ainakin viikoksi. Kaupunki lienee maksajana Kävelykadun siivouksessa, joten olisi hauska tietää kuinka paljon rahaa nimenomaan
kauoungin kassaan jää ralleista ja kuinka paljon siitä hupenee tällaisiin juokseviin kuluihin. Mutta tärkeämpäähän toki on, miten rallitapahtuma vaikuttaa vaikkapa pienyrittäjän tuloihin, siis ihan tavallisen veronmaksajan. Siitä päästäänkin tämänvuotiseen rallikokemukseeni.

Päätin viileänä kesäiltana lähteä kaveriporukalla viihteelle ja ikäväkseni unohdin, että tämä ihastuttava ilman- ja ilmapiirinsaastutustapahtuma oli ajankohtainen juuri silloin. Tilaa olla oli tasan yhdessä yläkapungin baarissa, sielläkin niukanlaisesti. Ilta jäi melko lyhyeksi muun muassa tuon tungoksen vuoksi. Polkiessani kotiin erehdyin auttamaan ehkä kolmi-nelikymppistä miestä, joka yritti autollaan löytää reittiä Kuokkalaan.

Ehkä muutama nautittu alkoholiannos auttoi minua sietämään keskustelun, joka koostui toisiaan seuraavista ymmärtämättömyyden osoituksista ja syistä, miksi hän ei mitenkään löytäisi perille pelkkien ohjeitten perusteella. Kyllä, minulla on kylmä. Ei, ei ole pitkä matka kotiin. Kyllä, on minulla hame päällä. Ei, en halua kyytiä vaikka pyörälle olisi peräkoukku. Ei, en lähde näyttämään tietä, annoin jo hyvät ohjeet. Ei, en vaikka maksaisit. Kysymykset jatkuivat tiedusteluina mahdollisesti mustasukkaisesta poikaystävästä. Painelin tieheni, kun ukko pyysi täysin arkipäiväiseen sävyyn "näyttämään vähän". Poljin pois enkä vieläkään tiedä, tarjottiinko minulle viittäkymmentä euroa tien näyttämisestä vai seksistä.

Mikä tavallisiin työssäkäyviin ihmisiin menee, kun tulee mahdollisuus jättää arki  taakse hetkeksi? Ei tarvitse maksaa etelänmatkasta nähdäkseen sikailevia turisteja. Pelkästään MM-rallit tai mikä tahansa muu vastaava tapahtuma kääntävät ilmeisesti ihmisten näkemykset ylösalaisin ja tekevät jokaisesta vähänkin suojaisesta kadunkulmasta huussin ja jokaisesta satunnaisesta vastaantulijasta huoran. Luin toissa kesänä lehdestä rallityöntekijöiden tilitystä ahdistelevista asiakkaista, joiden seksistisiä kommentteja oli vain siedettävä. Jonkin niin sanotun asiakaspalveluhengen nimissä, luulisin. Minkä takia se, että joku tulee katsomaan, kun ylipalkatut miehet ajavat ylinopeutta, antaa näille riemuidiooteille luvan palata 60-luvulle asenteidensa kanssa? Siksikö, että nämä tohvelisankarit maksavat siitä? Vai siksi, että on niin uskomattoman hienoa, että joku suostuu astumaan meidän vaivaiseen maakuntakeskukseemme isommista kaupungeista - kuvitelkaa, jotkut ihan Helsingistä asti!

Nyt järki päähän, ihmiset. Yhdenkään rallien työntekijän, sen enempää kuin ihan tavallisen kaupunkilaisenkaan, ei tarvitse kuunnella rallikansalta sanaakaan enempää kuin kuuntelisi keneltäkään muulta. Kuvittelisi, että meidän edistyksellisinä aikoina rahan ja Helsingin herrojen kumartelu olisi jo mahdollista unohtaa.

Keksin tänään mielenkiintoisen jutun. Tulin miettineeksi, kuinka Maija Vilkkumaa ja Saimi Hoyer tuisivat keskenään toimeen. Ajatus juontuu siitä tosiseikasta, että näillä naisilla on varsin paljon yhteistä. Paitsi että he vaikuttavat persooniltaan muistuttavan toisiaan jonkin verran ja kuuluvat samaan ikäluokkaan, myös urapuolelta on löydettävissä yhtäläisyyksiä. Hoyer - entinen Nousiainen - ja Vilkkumaa ovat molemmat suomalaisia naisia, jotka ovat saavuttaneet ammatillista uskottavuutta tahoillaan. Kummankin ura on melkoisen ihailtava. Mielenkiintoista on se, että kummaltakin puuttuu omalle uralleen tyypillisesti vaadittu tärkein ominaisuus. Hoyer on ylivoimaisesti merkittävin suomalainen malli koskaan, vaikka on - anteeksi suorapuheisuus - susiruma. Vilkkumaa taas on ansainnut paikkansa suomalaisessa musiikissa huolimatta siitä tosiseikasta, ettei osaa laulaa.

Älkää ymmärtäkö väärin, tämä ei ole varsinaisesti haukkumista vaan huomioiden tekemistä. Molemmilla on selkeät ansiot, jotka on pakko tunnustaa. Vilkkumaa osaa tehdä musiikkia, mutta tarvitsisi jonkun laulutaitoisen esittämään kappaleensa puolestaan. Hoyer taas mitä ilmeisimmin oli ulkonäöltään sitä, mitä Italian mallimarkkinat muinoin kaipasivat. Minä en todella tiedä, mitä se sitten oli. Hoyer kuitenkin myös käytti tilaisuutensa ilmeisen hyvin, osasi olla kameran edessä tai omasi silmää muodille. Jotakin hän kuitenkin teki oikein saavuttaakseen nykyisen asemansa Euroopan muotimaailmassa. Samoin Maija Vilkkumaa - vaikka väitänkin, että hän olisi jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi ilman tuottaja-poikaystäväänsä - on säilyttänyt jo kymmenisen vuotta vakaan aseman suomalaisessa rock-genressä.

Merkillepantavaa on ennen kaikkea se, että ruma malli ja laulutaidoton sooloartisti eivät ole jääneet parin kuukauden julkkistähtösiksi, jotka muistetaan korkeintaan roskalehtien otsikoista. (Tiedättehän, se tuttu kaava: äkkijulkisuus jonkun salarakkaana, ero, huoltajuuskiista, päihdeongelmia, laihtumista ja viikon mittainen vakava masennus. Ai niin, ja ne yläosattomat silikonitissikuvat Seiskassa. ) Kumpikin on nimenomaan luonut pitkän ja uskottavan uran ilman laskelmoituja yksityiselämän kohuja tai muuta julkisuuden hakemista. Sellaista ei voi kuin ihailla, oli sitten ulkonäöstä tai lauluäänestä mitä mieltä vain.

Olen katsonut kesän aikana elokuvia. Olin ikävän useita viikkoja siivoamassa kiinteistöä videovuokraamon vieressä, joten kotiin tarttui mukaan pari mielenkiintoista leffaa, joiden nimiäkään en ollut enen kuullut. On itse asiassa hyvinkin mielenkiintoista käydä läpi takakansitekstejä ja valikoida kotiin mukaan jotain, mikä saattaisi olla katsomisen arvoista. Enkä muuten muista, että kertaakaan olisin pettynyt siihen, mitä mukaani noukin. Niinkin yllättävän hyvin elokuvia voi arvioida pelkän kotelon perusteella.

Eräänä kauniina kesäpäivänä silmiini sattui The Darwin Awardsin kansi. Ilmiö oli toki ennestään tuttu: Darwin-palkintoja jaetaan ihmisille, jotka edistävät evoluutiota poistamalla oman perimänsä valikoimasta. Yleensä kysymys siis on edesmenneistä sankareista, jotka vähäinenkin maalaisjärjen hiven olisi pelastanut. En kuitenkaan ollut kuullut sanaakaan aiheesta tehdystä elokuvasta. En pettynyt. Darwin Awards ei ollut missään määrin tajuntaa räjäyttävä, syvällinen tai taiteellisesti merkittävä, mutta se poikkesi useimmista komedioista eräässä merkittävässä mielessä. Se oli oikeasti hauska.

Elokuvan juoni on yksinkertainen: Joseph Fiennesin esittämä Darwin-palkintoihin uppoutunut poliisi saa potkut päästettyään murhaajan pakoon. Ex-poliisi hakee töitä vakuutusyhtiöltä, jolle lupaa profiloida Darwin-palkintojen potentiaaliset saajat. Parikseen mies saa Winona Ryderin esittämän takakireän vakuutustarkastajan. Parivaljakko kiertää tutustumassa tositapahtumiin perustuviin sattumuksiin, jotka traagisuudestaan huolimatta naurattavat väkisin. Hauskinta Darwin Awardsissa on tietenkin aihe, joka tuo tiettyä sisäpiirin vitsin tuntua kaikille, jotka ovat palkintoihin ja niiden saajiin jo etukäteen tutustuneet. Persoonallisen ja välillä hulvattoman lisän tuo tarinan kuvaaja - ainakin omien sanojensa mukaan opiskeluprojektia tekevä raivostuttava teinipoika, joka kerta kaikkiaan kieltäytyy osallistumasta tapahtumiin silloinkaan, kun terve järki ja kaikki inhimillisyys sitä vaatisivat.

Elokuvan suurin ongelma on se, että se ei pysy mustahkona pienen yleisön komediana, vaan yrittää yleisen ilmapiirinsä vastaisesti muuttua kesken kaiken romanttiseksi ja syvälliseksi. On vaikeaa yrittää päättää, kumoi toimii huonommin, syvällisten ajatuksien liimaaminen komedian päälle vai se, että päähenkilöiden välille yritetään vääntää groteskia romanssia ilman pienintäkään - siis todella pienintäkään kemiaa. Juonikuvio, jossa Ryder yrittää parittaa Fiennesiä ja hotellin vastaanottotyttöä toimii paljon paremmin. Lopun absurdi murhaajajahti kuitenkin pelastaa paljon.

Toinen kauniina kesäpäivänä (Niitä siis tosiaan oli ainakin kaksi!?) katsottu, täydestä tuntemattomuudesta maailmaani loikannut elokuva oli outolintu sekin. Hämärän vartija (A Scanner Darkly) on Philip K. Dickin tarinaan perustuva dystopiakuvaus lähitulevaisuudesta. Ulkoasultaan sarjakuvamaiseksi muokattu elokuva on suurelta osin monimutkainen ja kärsivällisyyttäkin vaativa kuvaus undercover-hommia ekevästä huumepoliisista, joka sekoilee nistiystäviensä kanssa ja uppoaa  jatkuvasti pahemmin omiin addiktioihinsa.

Ensimmäiset kakso kolmasosaa tai kolme neljäsosaa ovat lievästi psykedeelistä, välillä moniselkoista huumehuuruilua, jossa tutustutaan henkilöhahmoihin kummallisten ja välillä hyvinkin hauskojen tapahtumien kautta, ja kiusataan katsojaa välillä vihjeillä juonen monimutkaisuudesta ja ennalta arvaamattomuudesta. Lopussa langat solmitaan yhteen, paljastetaan ensin vähän, sitten lisää, sitten vielä lisää. Katsojassa herätetään epätoivoa, epäuskoa, hämmennystä ja lopulta myös toivoa. Winona Ryder näyttelee muuten sattumalta tässäkin elokuvassa, tällä kertaa Keanu Reevesin kanssa. Hämärän vartijan katsoisi mielellään useampaankin kertaan löutääkseen kaikki paljastuksia enteilevät vihjeet, ymmärtääkseen kaikki ensimmäisellä kerralla hämäriksi jääneet merkityksettömän tuntuiset yksityiskohdat. Tämän elokuvan omistaisin mielelläni.

Yhteenveto:

The Darwin Awards: +++
A Scanner Darkly: ++++

 Terveisiä Kortepohjasta. Muutimme tänne, kun vuosi vaihtui. Kämppä on mahtava, juuri sellainen kuin toivekin oli. Lasitettu parveke on mahtava. Sinne ostettiin reilu viikko sitten sähkögrilli, joka on ollut jo kovassa käytössä - saa jopa kavereita raahautumaan tänne asti.

Elin WoW-leskenä vuoden. Tietämättömille tiedoksi, että WoW on World of Warcraft, maailman addiktoivin verkkopeli. Fantasiaroolipeli, jossa seikkaillaan perinteisten tietokoneohjattujen örvelöiden lisäksi muiden pelaajien seassa. Armas avomieheni alkoi pelata puolitoista vuotta sitten. Kaikki meni suurin piirtein hyvin, kunnes muutimme yhteen. Raja ylittyi siinä vaiheessa, kun minun(kin) ystäväni istuivat minun(kin) keittiössäni syömässä minun leipomaani piirakkaa ja keskustelemassa minun mieheni kanssa kielellä, jota en kyennyt ymmärtämään, vaikka osa sanoista olikin suomea.

Nyt olen levelillä 66.

Kirjoitin juuri kuukauden myöhässä olevan lastenkulttuurin kurssin esseeni WoWista. Helppoa kirjoittaa tutusta aiheesta, varsinkin kun aineiston pohjalta WoW sopi lähes kaikkiin tyttöjen peleille esittämiin toiveisiin. Blizzardin kannattaisi siis markkinoida tuotettaan vanhojen Warcraftien pelaajien lisäksi myös niille varhaisteinitytöille, jotka kaipaavat Barbien sijaan yhteisöllisyyttä, laajaa virtuaalimaailmaa ja kommunikointia ulkomaalaisten kanssa.

Riittää tästä aiheesta.

Ensimmäinen opiskelu vuosi meni nätisti sanottuna puihin. Opintopisteitä kertyi ehkä yli 40, ehkä ei. Toivon hartaasti, että saan tukia vielä ensi vuonnakin. Haukuin puolet kursseista luentopäiväkirjoissa, palautteissa tai vähintään epävirallisissa keskusteluissa. Ehkä olen väärällä alalla, ehkä olen väärässä laitoksessa. Saa nähdä. Ensi maanantain tentin jälkeen - sikäli kun pari päivää myöhästynyt ilmoittautumiseni hyväksytään - alkaa lopultakin kesäloma. Tai loma ja loma, sitä samaa vessanpönttöjen kuuraamista ISS:llä, mutta ainakaan ei enää tarvitse stressata opinnoista.

Lukekaa Hyperion. Kaikki. Heti. Tämä ei ole scififanin yritys käännyttää viattomia ihmisiä tukemaan omaa vakaumustaan. En ole muistaakseni lukenut mitään muuta scifiä. Hyperionin luin. Ja olen edelleen kuin puulla päähän lyöty. Miksei kukaan kertonut aikaisemmin, että sellainen helmi on kirjoitettu? Kaikesta koskaan lukemastani kirjallisuudesta Hyperion menee kirkkaasti vähintään viiden kärkeen. Dan Simmons on nero.

Lukekaa Hyperion.